Kirjoituksia ja puheita

Tolkun tasot

Lauantai 31.1.2015 klo 20:51 - Tapio Huhtanen


Tolkun tasot

Olen tietoisesti tuonut keskusteluun ”Tolkkutestin”. Tolkkutesti on samalla päätöksenteon peli, siinä kysytään vähintään viisi kertaa ”onko tässä mitään järkeä”. On oltava rohkeutta katsoa asioita järjen valossa. Joskus on vaikeaa myöntää olevansa väärässä. Virheen myöntäminen on viisautta.

YLE Leaks luetteloi viikoittain viisi keskustelunaihetta. Luetteloin nyt kolme ”Tolkun” tasoa. Kolmannella sijalla on Porin suunnitelma sijoittaa asuntomessut Kokemäenjoen tulvaherkimmälle alueelle. Ihminen ei voi uhmata luonnon lakeja – vesi virtaa aina alaspäin ja löytää vapaan uoman. Onneksi tässä ”tolkkutesti” toi järkeä intoilijoille.

Toisella sijalla on tuulivoimarakentaminen. En vastusta tuulivoimaa periaatteellisista syistä, olen enemmän tuulivoiman puolustaja. Mutta en ymmärrä kahta asiaa. Yhteiskunnan tuki tuulivoimalle on aivan tolkuttoman suuri ja toisaalta tuulivoiman vaikutukset ihmiseen on selvittämättä tai tutkimustulokset melu- ja äänivaikutuksista ovat epäluotettavia, mahdollisesti jopa tilaajan toiveiden mukaisia.

Ylivoimaisesti tolkuttominta on Kokemäenjoen tulvasuojeluun liittyvä keskustelu ”aivottomien möhkäleiden” turvaamisesta tai tuhansien ihmisten suojelusta tulvavahingoilta. Tiedossa on, että joessa on noin 6 miljoonaa vuollejokisimpukkaa, eli keskimäärin yksi neliömetrillä. Ruoppausalueella niitä on arviolta 30000. Näiden siirtäminen pois ruoppausalueelta maksaa arviolta vähintään puolimiljoonaa. Työ tehtäisiin joko sukeltamalla tai erityisellä ”siiviläkauhalla”. Ymmärtäisin uhanalaisuuden mikäli kyseessä olisi lähes viimeinen elossa oleva ”aivoton möhkäle”. Kuinkahan moni rantojen asukas on tietämättään tuhonnut kyseisiä simpukoita? Joku lienee tehnyt niistä sopivan kulinaristisen nikkelimausteella kuorrutetun ”merellisen pizzan”.

Jatkan luetteloa. Kertokaahan omat ”tolkuttomuutenne”.

Tapio Huhtanen

 

 

 

 

Avainsanat: Simpukka, tuulivoima, tolkkutesti


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini