Kirjoituksia ja puheita

Suomessa kaikki hyvin? vai onko?

Sunnuntai 12.4.2015 klo 19:52 - Tapio Huhtanen


Me suomalaiset suhtaudumme asioihin usein kielteisesti. Löydämme hyviltäkin kuulostavista asioista jotain kritisoitavaa. Hyvä näin, sillä ilman kritiikkiä ja kipeidenkin asioiden esille nostamista ei ole mahdollista kehittyä.

Meillä tarjotaan nuorille hyvä koulutus, meillä on hyvä sosiaali- ja terveydenhoito ja niin edelleen. Mutta toimivatko nämä vain järjestelminä ja asiakas – eli ihminen unohtuu. Luukulta toiselle pompottelu, lomakkeiden täyttö ja joskus älyttömältäkin tuntuva lisäselvitysten pyytäminen varmasti turhauttaa ne, joilla avun saaminen arjesta selviämisessä on hiuskarvan varassa.

Mutta…….

Miksi peruskoulun loppuun saattaminen on joillekin nuorille vaikeaa?  Miksi eritysopetuksen tarve lisääntyy? Miksi osalle nuoria on tarjottava 10-luokka peruskoulun päätteeksi? Miksi erityisopetuksen ja opintojenohjauksen tarve lisääntyy?

Miksi omaishoitajien asemaa ja työtä ei arvosteta? Omaistensa hoitoon osallistuu yli miljoona suomalaista, mutta omaishoidontuen saajia on vajaat 45000. Onko kyse arvostuksen puutteesta, byrokratiasta vai jostain muusta kuten kriteerien täyttymisestä ja tukinnasta. Joka tapauksessa omaishoito on kustannuksiltaan erittäin edullinen muihin hoitomuotoihin verrattuna.

Miksi työttömyys on korkea? Miksi työn vastaanottaminen on joskus kannattamatonta? Voidaanko Suomessa työpaikoilla huonosti, ovatko johtaminen ja alaistaidot kateissa?

Miksi älytön keskittämisvimma estää ihmisten mahdollisuutta valita aidosti asuinpaikkansa? Eikö kaavoituksen tulisi nimenomaan tukea erilaisia valintoja asumiseen liittyen?

Olen esittänyt monta kysymystä, enkä ole niihin antanut vastauksia. Tai oikeammin kysymyksissä on sisällä vastaus.

Onko Suomessa kaikki hyvin? Eipä taida olla. Eriarvoistuminen lisääntyy. Kansa jakaantuu taloudellisesti hyvinvoiviin ja pahoinvoiviin. Kiire hallitsee monen elämää. Moni kokee yksinäisyyttä. Pahin näistä on ihmisten eriarvoistuminen – älytön kilpavarustelu.

Näihin kaikkiin asioihin seuraavalla hallituskaudella tulee uuden hallituksen tarttua ja ryhtyä toimenpiteisiin, jotta Suomi saadaan kuntoon.

Tapio Huhtanen

 

 

Avainsanat: Eriarvoisuus, koulutus, byrokratia


Kommentit

14.4.2015 10:20  Jarmo Murro

Tervehdys Tapio!

Suomen kansantalouden kannalta suurin ongelma ei ole työväestön eläköityminen, vaikka eläkeyhtiöt niin uskottelevat, koska luulevat eläkerahojen kuuluvan heille. Ulkomaalaisten maahantuonnilla ei Suomen taloutta kasvateta, sillä ainoastaan varmistetaan halvan työvoiman saanti, sillä tulijat ovat todennäköisimmin kouluttamattomia ihmisiä, joiden osana on toimia "hanttihommissa" mitättömällä palkalla. Suomen todellinen ongelma on se, että jo nyt on yli 30 -vuotiaita suomalaisia, jotka eivät ole päivääkään tehneet töitä. Töiksi en laske 8,- euron lisällä työelämään tutustumisen nimikkeellä teetettyjä "orjatöitä". Kumpihan tulee yhteiskunnan kannalta edullisemmaksi, nuorten työllistäminen esimerkiksi oppisopimuksjärjestelmän kautta vaiko heidän pitämisensä työmarkkinatuen varassa koko elämänsä? 500,- euron korvauksella ei perhettä eikä elämää rakenneta, vaan ajetaan ihmiset suoranaisesti rikos- ja päihdekierteeseen, mikä entisestään lisää yhteiskunnan kustannuksia.

Ystävällisesti

Jarmo Murro

P.S. Luontoon/metsästykseen/kalastukseen liittyvissä asioissa olen käytettävissäsi, sillä luontojärjestöjen ja Vihreiden toiminta uhkaa jo suoranaisesti Suomen luontoa. Esimerkkinä Kokemäenjoen suisto, joka on Natura -lailla tuhottu.

7.2.2018 14:59  ES JONNE

MAMUT VITTUU SUOMESTA!!!!!!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini