Kirjoituksia ja puheita

Itsenäisyyspäivä 6.12.2015, puhe Kokemäellä

Sunnuntai 6.12.2015 klo 18:24


Itsenäisyyspäivä 6.12.2015 Kokemäki

 

Arvoisat sotiemme veteraanit, kotirintamalla taistelleet, hyvät läsnäolijat. Arvoisa juhlaväki

 

Soturin tie, tarina kertoo nuorukaisesta, joka astui vapaaehtoisena palvelukseen helmikuussa 1940 ja tekee sotilasvalan 1.4.1940. Soturi osallistuu Kannaksen taisteluihin ja kotiutetaan 11.11.1944. Yhteensä asepalvelusta kertyy neljä vuotta, 8 kuukautta ja 22 päivää. Tänä lähes viiden vuoden aikana soturi täyttää 19 vuotta, 20, 21,22 ja vielä 23 vuotta. Sodan jälkeen soturi saa kotikunnassaan elintarvikekortit ja kansanhuollosta saamallaan ostoluvalla hän ostaa villapaidan, rukkaset ja jalkarätit. Mieheksi varttunut nuorukainen on yksi niistä, jotka sotien jälkeen ovat osallistuneet Suomen jälleenrakentamiseen.

Hyvä juhlaväki.

Tarina on ehkä joillekin tuttu. Kyseessä on Helsinkiläiseltä kirpputorilta löytyneen sotilaspassin keskeisin sisältö.

Tämä tarina palauttaa meidät aikaan, jolloin ei kysytty vapaaehtoisuutta. Isänmaata puolustettiin velvollisuudesta. Palaan tähän sotilaan tie tarinaan myös myöhemmin esityksessäni. Puheeni keskittyy Suomen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen, mutta myös tavallisen suomalaisen asemaan yhä muuttuvassa maailmassa,

 

 

Mitä kansallinen itsenäisyys tarkoittaa? Onko itsenäisyys sitä, että meillä on oma lippu, valtiolliset rajat, oma kieli- vai mitä itsenäisyys on. Tässä Kokemäen kaupungin juhlassa jaettiin mm yrittäjyyteen ja kulttuuriin liittyvät palkinnot. Ehkä itsenäisyyden teema on juuri vapaudessa tehdä työtä, olla aktiivinen kulttuurin tekijä ja näin osallistua yhteiskunnan rakentamiseen ja näin tehdä valintoja. Onnittelut palkituille.

 

Viimeiset kuluneet viikot kansainvälinen ja kansallinen keskustelu on liittynyt koko Eurooppaa ja siten myös Suomea koskevaan pakolaistilanteeseen. Toinen ajankohtainen keskusteluaihe on ollut Pariisissa tapahtuneet järkyttävät terroriteot.

 

Pakolaisaalto tuli monelle yllätyksenä ja moni kansalainen kysyy eikö Suomi voisi toimia toisin. Pakolaisongelman ratkaiseminen ei ole pelkästään suomalaisten käsissä. Suomi on sitoutunut lukuisiin kansainvälisiin ja Eurooppaa koskeviin sopimuksiin. Näistä muutamia mainiten: vapaaseen liikkuvuuteen liittyvä Schengen sopimus, Dublinin sopimus, lasten oikeuksien julistus, ihmisoikeusjulistus, ulkomaalaislaki, passivapauslaki sekä erilaiset säädökset turvapaikkojen antamiseen, rajavalvontaan sekä kiintiöpakolaisten vastaanottamiseen. Siis lukuisat säädökset ohjaavat viranomaisten toimintaa. Etusijalla on suomalaisten turvallisuus, mutta turvallisuuden rinnalla on lukuisa määrä kansainvälisiä velvoitteita. Näistä velvoitteista Suomi pitää kiinni.

 

 

Kansalaiset ovat kiinnostuneita Suomen turvallisuusympäristöstä ja erityisesti turvallisuusympäristön muutoksesta. Olisiko kukaan uskonut kaksi vuotta sitten millainen kylmän sodan näyttämö Itämeren alueesta syntyy? Kysymys on sekä turvallisuudesta mutta suomalaisittain katsottuna myös taloudesta. Kulkeehan Suomen kaupasta yli 80 prosenttia Itämeren kautta.

 

Hyvä juhlayleisö. Suomessa on parhaillaan valmistelussa kolme merkittävää selonteon laadintaa. Ulkoasianministeriön johdolla laaditaan ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko. Keskeinen selonteon tavoite on vahvistaa Suomen kansainvälistä asemaa, turvata maamme itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus sekä parantaa suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia. Selonteko tulee eduskunnan käsittelyyn keväällä 2016.

 

Tämän selonteon rinnalla laaditaan puolustusselontekoa. Sen on tarkoitus valmistua syksyllä 2016, lähtökohtaisesti ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon valmistumisen jälkeen. Puolustusselonteon tavoite on antaa puolustuspoliittiset toimintalinjaukset puolustuskyvyn ylläpidolle, kehittämiselle ja käytölle. Puolustusselonteko laaditaan tiiviissä yhteistyössä puolustushallinnon ja muiden hallinnonalojen kanssa. Tämä selonteko ottanee kantaa myös sotilastiedustelun problematiikkaan ja lainsäädäntöön ja niin sanottuun kyberturvallisuuteen.

 

Suomalaisittain ehkä suurin mielenkiinto kohdistuu NATO selvitykseen. Tässä selvityksessä arvioidaan NATO jäsenyyden haitat ja edut. On luonnollista, että NATO selvitys liittyy oleellisesti puolustusselontekoon. Oman mielenkiintonsa NATO selvitykseen tuo yhä lisääntynyt yhteistyö Suomen ja Ruotsin välillä sekä jo aiemmin mainitsemani kysymys Itämeren alueesta ja yleensäkin Itämeren taloudellisesta merkityksestä Itämeren alueen valtioille. Ulkopolittiisesti arvioiden onko parempi, että Itämeri on NATO:n sisämeri ja täten siitä tulee uudenlaisen talouspakotteisiin liittyvän kylmän sodan näyttämö. Vai onko parempi, että Itämeren maat toimivat osana Euroopan Unionia omilla oman maansa turvallisuuteen liittyvillä tavoitteilla. Kysymys on äärimmäisen isosta ja moniulotteisesta asiasta.

 

Olen varma siitä, että nykyisessä koko maailmaa ja Eurooppa koskevassa epävakaassa tilanteessa kiinnostus kaikkia edellä mainittuja selontekoja ja selvityksiä kohtaan on iso. Hyvä näin, kysehän on kansalaisten arkeen liittyvästä turvallisuudesta.

 

Hyvä juhlayleisö. Millaisessa maailmassa me elämme?

Suomen turvallisuuden ja puolustuskyvyn ylläpidosta on kiistaton parlamentaarinen yksimielisyys. Mikä uhka Suomeen kohdistuu, mikä on Suomen vihollinen. Puhumme mitä tahansa niin historia osoittaa sen, että ainut vihollinen voi olla Venäjä. Realistisesti katsottuna ja nykypäivän tapahtumiin liitettynä perinteinen sotatila Venäjän kanssa ei kuitenkaan ole välitön uhka. Ehkä suurempi tulee ISIS järjestön kautta. Tästä on valitettava esimerkki Pariisin terrori-iskut. 130 uhria, viattomia ja aseettomia tavallisia pariisilaisia. Perinteinen sota on muuttanut muotoaan ja on nykyisin hyvin monisäikeinen, perinteisiä rintamalinjoja on tuskin havaittavissa. Kysymys on pohjimmiltaan siinä, miten ja millaiseen uhkaan Suomen tulee varautua.  Kysymykseen miten varautua, on helppo nostaa esille esimerkiksi reserviläisistä koottu täydennyspoliisi pakolaistilanteen turvaamiseksi ja toisaalta uudenlaisen nykyaikaan soveltuvan kodinturvajoukon perustaminen. Tällaiset asiat tuntuvat kaukaisilta, mutta näitä kansalaisen turvalliseen arkeen liittyviä asioita on pohdittava ajassa jolloin niitä ei vielä tarvita. Siis tänään, ei huomenna.

 

 

Kun alussa mainitsemani soturi puolusti isänmaataan noin 70 vuotta sitten, vastustaja oli vastakkaisessa poterossa eikä silloin mietitty monesko syntymäpäivä rintamalla oli kyseessä. Kysymys oli siitä, millainen perintö ja maa jätetään tuleville sukupolville – siis meille.

 

 

Pariisin terroritekojen jälkeen Ranskan pyydettyä apua muilta Euroopan Unionin jäsenmailta on Suomessa jouduttu käymään keskustelua siitä mitä Lissabonin sopimus pitää sisällään. Onko meillä niitä kuuluisia turvatakuita vai ei. Voiko Suomi olla vain pyytämässä apua kykenemättä sitä itse muille antamaan? NATO selvitykseen liittyen vastaava keskustelu tullaan käymään NATO perussopimuksen 5 artiklan osalta. Tämä artikla velvoittaa puolustamaan muita jäsenvaltioita, ja sen mukaan hyökkäys jotakin NATO maata vaataan on hyökkäys kaikkia liiton jäsenvaltioita vastaan. Lissabonin sopimuksen ja NATO perussopimuksen 5 artiklan keskeinen yhtäläisyys on avun antaminen ja avun saaminen. Suomen kannalta asia on enemmänkin ulko- ja turvallisuuspoliittinen kuin puolustuspoliittinen.

Sotavuodet 70 vuoden takaa osoittavat kiistatta sen, että Suomen puolustaminen edellyttää osaavan reservin sekä koko kansakunnan maanpuolustustahdon lisäksi vahvan sopimus- ja tukiverkoston erityisesti puolustukseen liittyvän materiaalin saamisen ja kansalaisille tärkeiden tarvikkeiden, kuten elintarvikkeiden ja polttoaineiden sekä erilaisten teknisten varaosien huoltovarmuuden osalta. Talvi- ja jatkosodassa muilta mailta saatu apu niin materiaalin kuin joukkojen osalta oli Suomen itsenäisyyden säilymisen kannalta välttämätöntä.

 

Turvatakuiden mukaisen avun saaminen ja avun antaminen tuovat esiin kysymyksen Suomen puolustusvoimien tehtävästä. Osallistuuko Suomi oman maan puolustamisen lisäksi sotatoimiin jonkin toisen EU-maan alueella? Nykyisen lainsäädännön mukaan esimerkiksi Suomen oli mahdotonta antaa apua Ruotsille niin sanotussa sukellusvenejahdissa. Maanpuolustuksella on kansakunnan tuki. Tämä tulee esiin erilaisissa maanpuolustustahtoa mittaavissa tutkimuksissa. Entä jos suomalaisia sotilaita käytetään sotatoimissa oman maan rajojen ulkopuolella, muuttuuko käsitys kansalaisten piirissä puolustusvoimista asevoimiksi? Asetan tämän kysymyksen meidän jokaisen pohdittavaksi. Suomen maine rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan kärkimaana on eri kuin sotatoimiin osallistuminen.

 

Kun mainitsin Suomen uhaksi Venäjän, moni ehkä kyseenalaistaa näkemykseni. Suomi on kiistattomasti osa länttä, osa Eurooppaa. Suomen kannalta on huolestuttavaa Euroopan Unionin Venäjää vastaan asettamat pakotteet ja edelleen Venäjän Euroopan Unionin maille asettamat pakotteet. Suomi Euroopan Unionin itäisimpänä valtiona ja Venäjän länsinaapurina on pakotteiden vaikutuksista suurimpia kärsijöitä. Suomen kannalta kysymys on siten taloudellisista vaikutuksista. Talouspakotteet ovat tulleet osaksi maiden välistä voimankäyttöä. Asiantuntijoiden mukaan Euroopan Unionin ja Venäjän välinen pakotepolitiikka ei ole nopeasti ohimenevä ilmiö. Toisaalta, mieluummin talouspakotteita kuin veristä sodankäyntiä.

 

 

Sotilaan tie tarinan soturi oli rintamalla viitenä syntymäpäivään ja sodan jälkeen soturi sai kotikunnassaan elintarvikekortit ja kansanhuollosta saamallaan ostoluvalla hän ostaa villapaidan, rukkaset ja jalkarätit. Viisi vuotta - valtaisa uhri isänmaalle ja tuleville sukupolville.

2000 luvun ihmisille tärkeitä asioita ovat koulutus, hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä puhdas terveellinen ruoka. 70 vuotta sitten elänyt soturi taisteli rintamalla ne vuodet, jolloin nykypäivän nuori opiskelee, ylenpalttista elämää soturi vietti kansanhuollon ostoluvalla ja nälkää tyydytettiin elintarvikekorteilla saaduilla leivällä ja voilla. Herkkuja silloin tuskin ruokapöytään riitti. Kykeneekö nykypäivän ihminen edes kuvittelemaan millainen puute lähes kaikista tarvikkeista oli sota-aikana ja sodan jälkeisinä vuosina.

 

Hyvä juhlayleisö, Suomi täyttää kahden vuoden kuluttua 100 vuotta. Juhlavuotta tullaan juhlistamaan monella tavalla ja eri tasoilla. Maamme itsenäisyys ei ole vuosien saatossa ollut itsestään selvä. Itsenäisyyteemme alkuvuosiin liittynyt vapaus- tai sisällissota, talvi- ja jatkosodan menetykset – 90000 kaatunutta, 200000 haavoittunutta, yli 400000 kotinsa jättämään joutunutta evakkoa ja lukuisat lesket ja sotaorvot. Hinta on ollut todella kova.

Tänään vuonna 2015 tuntuu, että ahneus ja oman edun tavoittelu on monesti etusijalla. Yhteisvastuun puute ja oman edun ajaminen ovat jakamassa Suomea eri yhteiskuntaluokkiin. Miksi näin? Emmekö voisi ottaa oppia itsenäisyytemme koko jaksolta. Noin 100 vuotta sitten jääkäreiksi koulutettavat olivat kaikista yhteiskuntaluokista ilman luokkarajoja, Talvisodan syttyessä suomalaiset olivat yhtenäinen kansa huolimatta vapaussodan aiheuttamista arvista ja haavoista tai sitten sotavuosien jälkeen Suomi jälleen rakennettiin yhdessä. Haluan uskoa, että kuuluisa suomalainen sisu ja talvisodan henki ovat meillä äidinmaidossa saatua verenperintöä. Nyt on tarvetta erityisesti talvisodan hengelle. Sisua meillä suomalaisilla kyllä on. 

 

Hyvä juhlaväki, päätän esitykseni omakohtaiseen veteraanin kertomukseen.

Olin noin 20 vuotta sitten itsenäisyyspäivän alla yksillä syntymäpäivillä. Eteeni tuli jo edesmennyt sukulaiseni. Hän osoitti rinnassaan olevaa tammenlehvää – katsoi silmiini ja kysyi. Arvaa paljonko maksoi? Olin täysin sanaton. Harmaapäinen veteraani sanoi ”neljä ja puoli vuotta”.

 

Toivotan kaikille oikein hyvää ja iloista itsenäisyyspäivää 

Avainsanat: Selonteko, turvallisuus, Venäjä, kodinturvajoukot


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini