Kirjoituksia ja puheita

Porin tilinpäätös 2014

Maanantai 15.6.2015 klo 22:08 - Tapio Huhtanen

Arvoisa puheenjohtaja hyvät valtuutetut,

Vuosi 2014 oli Porin kaupungissa perinteinen. Velkaantuminen jatkui, konsernin lainamäärä asukasta kohti kasvoi, kassavirta puhutti jne. Tilinpäätös ja siihen liittyvä tarkastuskertomus kertovat lukuina ja teksteinä onnistumisen tai epäonnistumisen.

Vuoden 2014 aikana sekä viranhaltijoiden kuin myös luottamushenkilöiden ajasta merkittävä aika kului selvityksessä olleeseen kuntauudistukseen sekä sen rinnalla SOTE valmisteluihin. Kuten tiedämme, niin uudistukset kariutuivat. Tehdyt selvitykset ovat kuitenkin antaneet runsaasti tietoa kokonaistilanteesta. Uudistuksia on nyt vietävä eteenpäin uudessa tahdissa ja toivottavaa on, että erityisesti SOTE ratkaisu saadaan maaliin mahdollisimman nopeasti. Vuoden 2014 aikana kuntakentässä tapahtui Lavian liittäminen Porin kaupunkiin. Vielä kerran Lavialaiset – tervetuloa Poriin. Käsittelen Keskustan ryhmäpuheenvuorossa kolmea kokonaisuutta. Talous, johtaminen ja elinkeinopolitiikka.

Talouteen liittyi merkittävä valtionosuusuudistus. Tulevina vuosina tuskin on nähtävissä merkittävää muutosta – ainakaan kasvua – valtionosuuksiin. Verotulojen osalta v 2014 ollut noin 1 miljoonan € kasvu toivottavasti ei jää väliaikaiseksi. Erityisesti tuloverojen määrän tulee kasvaa. Verotulojen määrä on suoraan verrannollinen työllisyyteen.

On hälyttävää, että lainakanta kuntalaista kohti on edelleen suuri, ollen nyt asukasta kohti 2774 euroa, laskua vuoteen 2013 noin 50 euroa. Lainakanta kokonaisuutena pieneni noin 5 miljoonaa. Mutta samalla koko kaupunkikonsernin lainakanta kasvoi yli 10 milj €. Asukasta kohden konsernilainaa on noin 5100 €. Toisin sanoen katoaako taloutemme hallinta ja vaikuttaminen erilaisten yhtiöiden ja liikelaitosten tilinpäätöksiin. Tästä asiasta myös tarkastuslautakunta toteaa, että tytäryhteisöjen määrän vähentämiseksi tulee laatia suunnitelma.

Yksi merkittävä talouteen vaikuttava tekijä on työttömyys. Noin 15 % työttömyys on työttömälle lähipiireineen inhimillinen kärsimys, mutta kaupungille myös taloudellisesti raskas taakka. Sosiaalipalvelujen ja toimeentulotuen tarve kasvaa. Samalla työllisyyden hoidosta syntyvät kulut ovat merkittävät. Muun muassa niin sanotut KELA sakkomaksut olivat v 2014 Porin osalta yli 3 miljoonaa euroa, eli noin 0,25 veroprosenttiyksikön verran.

Vuoden 2014 aikana Porin elinkeinotoimea terävöitettiin valtuustosopimuksessa esitetyllä tavalla. Tavoite oli niin sanottu yhden luukun periaate. Onnistuttiinko tässä? Aina ei ole tuntunut onnistumiselta. On aiheellisesti kysyttävä, miksi Pori ei kye kilpailemaan esimerkiksi Ulvilan kaupungin kanssa yritysten sijoittumisesta. Onko kyse yritystoiminnan hinnasta vai saadusta palvelusta. Tämä asia tulee pikaisesti selvittää. Yhdellä luukullakin pitää olla yksiselitteiset ja vastuulliset kasvot.

 

Elinkeinopolitiikan tulevaisuuden kannalta Keskustan valtuustoryhmä yhtyy tarkastuslautakunnan näkemykseen liiallisesta asiantuntijakeskeisyydestä ja virkamiesvetoisuudesta. Erityinen huomio tulee olla elinkeinopolitiikan, maankäytön ja kaavoituksen koordinoinnissa. Toisin sanoen Keskustan valtuustoryhmä mielestä kaupunkisuunnittelun, elinkeinotoinen rakennusluvista vastaavan ympäristötoimen on tehtävä tiiviimpää yhteistyötä. Toimintoja on jopa yhdistettävä.

Kaupungin synkät talouden tunnusluvut pakottavat kysymään ja kyseenalaistamaan ainakin seuraavat asiat;

-          olemmeko pakotettuja säästämään itsemme hengiltä ja katkeaako kamelilta selkä kohtuuttoman taakan kasvaessa

-          kuluuko taloudestamme pääosa ”tulipalojen sammuttamiseen” ennaltaehkäisevän ja erityisesti etsivän toiminnan sijasta

-          onko joidenkin toimintojen ulkoistaminen nostanut kustannuksia

-          onko työllisyyden hoitoon suhtauduttu ylimielisesti ja voisiko hallintokuntia velvoittamaan voimakkaampaan talkooseen työllisyyden hoidossa

-          teemmekö ”karhunpalveluksen”, kun päätöksillä ohjataan säästöjä lasten ja nuorten toiminaan

-          tärkeimpänä asiana on nostettava esille kysymys siitä miten kaupunkia johdetaan? Vuodesta toiseen jatkunut velkaantumisen kasvu ja negatiivinen kassavirta edellyttävät nopeita ja välittömästi vaikuttavia toimenpiteitä – niin viranhaltijoilta kuin luottamushenkilöiltä

-          onko liikelaitoksen – Palveluliikelaitos – tuotettava voittoa. Voiton maksajana ovat muut hallintokunnat. Eikö kaupungin sisäisen liikelaitoksen tulos pitäisi olla 0. Tämä virhe on nyt korjattu v 2016 suunnittelussa

-          pitääkö Porissa siirtyä nopeutetulla aikataululla yhden kapupunginjohtajan malliin ja päätoimiseen kaupunginhallituksen puheenjohtaja malliin

Arvoisa puheenjohtaja

Viime vuosina tilinpäätökseen liittyneissä puheenvuoroissa on tullut esille talouden tasapainotus ja sitoutuminen tiukkaan talouskuriin. Parin viime vuoden taloutta omalta osaltaan on ohjannut valtuustosopimus. Onko sopimukselle ollut merkitystä? Toivottavasti on.

Pelkkä valtuussopimus ei riitä, kaupungin johdossa tarvitaan vahvaa sitoutumista talouden suunnan muutokseen. Velka on aikanaan maksettava.

Vuoden 2014 osalta on positiivisena todettava budjettikurin pitäminen ja erityisesti isoimman hallintokunnan – perusturvan – kyky kehittää toimintaansa budjetin mukaiseksi. Syyttely terveydenhuoltoon liittyen oman ja ostopalvelujen kustannuksista on syytä lopettaa. On tehtävä kaupunkia ja sairaanhoitopiiriä palvelevaa yhteistyötä. Tuleva SOTE malli on otettava valmisteluun etupainoisesti ja kuntalaisen perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen tarpeista lähtevänä.

Arvoisa puheenjohtaja

Kuten alussa totesin, niin vuosi oli perinteinen. Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2014 sisältävät olennaisen kaupungin toiminnasta. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus on seikkaperäinen ja niissä nostetaan esille hyviä asioita, mutta erityisesti koko kaupungin toiminnassa kehitettäviä kohtia. Keskustan valtuustoryhmä on huolissaan kaupungin perusinfran korjausvelan kasvamisesta.

Suomen ja Porin kannalta hyvää on se, että Sipilän hallitus tekee päätöksiä. Ei jahkaile kuten edeltäjänsä.

Keskustan valtuustoryhmä hyväksyy tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2014.

 

Valtuustoryhmän vpj

Tapio Huhtanen

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lainakanta, työttömyys, johtajuus