Kirjoituksia ja puheita

AIKA ENNEN JÄRJESTELMIÄ ? MITÄ LÄHIYHTEISÖ VOISI TEHDÄ?

Sunnuntai 29.3.2015 klo 10:46 - Tapio Huhtanen

Suomi on hyvinvointiyhteiskunta. Jokaisella on mahdollisuus saada palveluja jonkin järjestelmän kautta. Pitääkö ihmisen joutua järjestelmien sisälle tai jopa uhriksi? Vai onko meillä mahdollisuus suunnata yhteiskunnan toimia siten, että byrokraattisiin järjestelmiin ohjautuisi asiakkaiksi vain pieni osa ihmisistä?

Lastensuojelusta puhutaan paljon. Tärkeä asia, jossa ensisijaisesti ei pidä etsiä syyllisiä ihmisiä. Mutta on uskallettava keskustella siitä, mitä yhteiskunnassa pitäisi tai olisi pitänyt tehdä toisin. Ennaltaehkäisevässä työssä on epäonnistuttu. On tultu tilanteeseen, jossa lastensuojelun asiakkaita on yhä enemmän ja heillä on yhä erilaisempia taustoja. Miten voitaisiin kehittää ennaltaehkäisevää toimintaa vai pitääkö siirtyä etsivään toimintaan? Onko yhteiskunnan otettava vanhemmuuteen liittyen valvova rooli? Vai voisiko yhteisöllisyyden ja naapurista välittämisen kautta löytyä keinoja etsivään työhön? En tarkoita tällä kyttäämistä vaan välittämistä.

Viime vuosien aikana on tullut esille, että viranomaiset tietävät asioita, mutta eivät voi niistä kertoa virkaansa liittyvän vaitiolovelvollisuuden kautta. Tunnistan tämän myös omalta kohdaltani ajalta, jolloin työskentelin puolustusvoimissa henkilöstöalan tehtävissä. Laki yksityisyydensuojasta saa suut suppuun. Toisinaan vaitiolovelvollisuus kääntyy apua tarvitsevaa ihmistä vastaan. Laille pitäisi tehdä jotain. On tehtävä kaikki keinot, jotta nuoret eivät ajaudu järjestelmien rattaisiin. Tässä työssä yhteisöllä on tärkeä rooli.

Vanhustenhuollosta ikäihminen on ikään kuin tuote, josta säädetään lailla. Tärkeämpää on hoitajamäärään tai huoneen kokoon liittyvä mitoitus kuin ihminen – vanhus arvokkaana ihmisenä. Mitoituksille on varmasti perusteensa, sitä en kiellä. Moni vanhus haluaa elää kotonaan tutussa ympäristössä. Monella vanhuksella on omaishoitajana oma puoliso tai oma lapsi. Moni vanhus asuu yksin ja kotona käy kodinhoitaja tiukan minuuttiaikataulun mukaisesti. Hoitaja tekee vain ne tehtävät, jotka hänelle on määrätty. Vanhuksen kanssa tuskin on aikaa keskustella.

Digitalisaatio on tuonut mahdollisuuden seurata kotona tai hoitolaitoksessa asuvien vanhusten liikkumista. Osaltaan tämä lisää turvallisuutta. Nettiyhteydet ovat tuoneet mahdollisuuden kuvaruudun välityksellä keskustella läheisten kanssa. Hyvä näin, mutta tärkein puuttuu – lämmin kosketus ja silmiin katsominen.

Mitä yhteiskunta voisi tehdä, mikä olisi uusi tapa tukea ikäihmisten kotona asumista? Seurakuntien rooli on merkittävä. Moni yhdistys toimii aktiivisesti. On tahtoa myös käynnistää voittoa tuottamatonta ”yritystoimintaa”. Kaikki yhteisöllisyys ja vapaaehtoistoiminta on otettava mahdollisuutena, eikä etsittävä tällaisesta työstä kielteisiä asioita. On uskallettava käyttää rohkeitakin malleja sen eteen, että ikääntyvä ihminen voi nauttia elämästään ajassa ennen järjestelmiä. Jokainen tämän päivän lapsikin on joskus ikäihminen. Jossain vaiheessa meitä kaikkia kutsuu jokin järjestelmä.

Tapio Huhtanen

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nuoret, ikäihmiset, lähiyhteisö